Kolme
viikkoa sitten synnytin. Olen koettanut näiden viikkojen aikana, "vauvakuplassa", "äitiaivoilla" kirjoittaa synnytyskokemuksestani; luvassa pitkä
postaus, niin kuin minun synnytykseni tai sitä edeltävä vaihe oli. En edes
halua puhua maratonsynnytyksestä vaan kyseessä oli omalla kohdalla jo
ultramatka :D.
Torstai klo 23.20
Heräsin
äkillisesti ja tajusin lapsivesien menneen. Olin innoissani, vihdoin
synnytys alkaisi, olinhan jo raskausviikolla 40+ 5. Innostuksesta huolimatta
minua jännitti, kohta vauva syntyisi!
Minulla
on b-ryhmän streptokokki bakteeri, joka vaati antibioottihoidon heti lapsivesien
mentyä. Meidän piti heti lähteä sairaalaan vaikkei kivuliaita supistuksia vielä tullut.
Streptokokki bakteeri on hyvin yleinen, 40% synnyttävistä on streptokokki positiivinen. Antibiootit on varotoimenpide ettei bakteeri tartu vauvaan ja
aiheuta infektiota. En halua turhia riskejä ottaa vauvan hyvinvoinnin
kustannuksella, joten mielelläni otan suositeltavat antibiootit.
Supistukset alkoivat hiukan voimistumaan autossa
mutta kaikki tuntui vielä hyvin helpolta. Jännityksellä odotin tulevaa, en
pelännyt synnytystä mutta minua jännitti nähdä vauva ja vihdoin saada hänet
syliini.
Sairaalassa
selvisi, että antibiootit tiputetaan suoneen kuuden tunnin välein ja jouduin
jäämään osastolle yöksi vaikkei kohdunsuuni ollut vielä lähtenyt kunnolla
aukeamaan. Ensisynnyttäjälle hidas avautuminen on normaalia, enkä ollut
huolissani asiasta.
Ensimmäinen
yöni sairaalan osastolla meni jännityksessä, enkä saanut nukuttua. Tuleva synnytys
pyöri mielessä ja tuleva vauva-arki. Vaikka olin kovasti odottanut tätä hetkeä,
iski pelko tulevasta aina välillä tajuntaan; minusta tulee oikeasti äiti!
Perjantai 5.4
Kätilön
tullessa aamupäivästä tarkastamaan kohdunsuun tilanteen jouduin pettymään
ensimmäisen kerran; kohdunsuu ei ollut avautunut enempää edellisenä yönä tehdyn
tutkimuksen jälkeen. Synnytys pitäisi käynnistää lääkkeellisesti.
Infektioriski kasvaa lapsivesien mentyä, joten
lääkäri halusi vauhdittaa kohdunsuun avautumista. Söin kahden tunnin välein
pillerin, jonka pitäisi edesauttaa synnytyksen käynnistymistä. Minusta otettiin
kahdesti päivässä verikokeet ja vauvan sykettä sekä supistuksiani seurailtiin
kahden tunnin välein, käynnistyslääkkeen yhteydessä. Lisäksi sain antibioottia
suoneen kuuden tunnin välein.
Supistukset voimistuivat lääkkeen ansiosta ja olin varma, että pian alkaisi
tapahtumaan, vaikka supistukset olivat vielä lieviä. Perjantaipäivä meni
rennosti osastolla: kävin kävelyllä ja koetin välillä lepäillä jos synnytys
alkaisi yöllä, niin olisin ainakin yrittänyt levätä.
|
Onnellisen tietämätön pitkästä viikonlopusta osastolla |
Illalla
ja yön aikana supistukset voimistuvat ja tihenivät. En pystynyt enää liikkumaan
supistuksen tullessa. Keskityin ainoastaan hengittämään ja kestämään supistukset.
Yöllä kävin suihkussa, pidin lämpöpakkauksia, jotta kestäisin kivun paremmin.
TENS-laite auttoi parhaiten mutta perjantai-lauantai välinen yö oli tuskainen,
enkä nukkunut taaskaan.
Pienen
helpotuksen sain lihakseen pistettävästä kipulääkkeestä, jonka myönnyin ottamaan
aamuyöstä. Pystyin rentoutumaan tunnin ajaksi, vaikken nukkunut. Kivuliaiden
supistusten vuoksi yöhoitaja tarkasti kohdunsuun tilanteen. Olin varma, että
kohdunsuu olisi auennut jo useita senttejä, supistusten tullessa tiuhaan ja
kivuliaana. Kätilö totesi kohdunsuun olevan noin 0,5cm auki! En voinut uskoa
tilannetta! Minulla oli tuskainen olo ja avautuminen on vasta aivan
alkutekiöissä! Miten tulen kestämään kaiken tämän!?
Lauantai 6.4
Valvottu
yö kipujen kanssa masensi minut totaalisesti. Lisäksi ruoka ei maistunut enää
yhtään, ajatuskin ruuasta kuvotti. Pakotin itseni syömään edes vähän, huonolla menestyksellä tosin.
Rami
tullessa aamulla takaisin osastolle, itkin hänelle tilannetta epätoivoisesti;
tästä ei tule mitään! Hän sai onneksi mieleni vähän piristymään ja koetin uskoa
tulevaan päivään. Lauantai meni kuitenkin samalla lailla kuin edellinen päivä:
lääkkeet ja vauvan sykkeet kahden tunnin välein, antibiootit suoneen kuuden
tunnin välein ja verikokeet aamuin ja illoin. Ruokahalu oli kuitenkin kadonnut,
enkä pystynyt juurikaan syömään. Koetin olla reipas mutta aina välillä piti
vain itkeä, olo oli kurja.
|
Viimeinen masukuva 40+6 |
|
Jumppapallolla kivunlievitystä |
Illalla
jälleen supistukset voimistuivat ja kipu oli vielä pahempi kuin
aikaisemmin. Rami ei halunnut jättää minua osastolle yksin, hän jäi tuekseni ja
koetti parhaansa mukaan auttaa. Yö oli hyvin tuskainen, en tiennyt missä
asennossa olisin ollut! Kokeilin taas suihkun, lämpöpakkaukset ja TENS-pauhasi
täysillä, mutta ei apua mistään. Yöhoitaja tarkasti vointini kahden tunnin
välein ja aamuyöstä hän halusi katsoa kohdunsuun tilanteen, olisiko avautuminen
jo lähtenyt kunnolla käyntiin!?
”Reilu
sentti”, totesi kätilö. Epätoivo iski jälleen päälle! Itkin Ramille; ei
tästä tule oikeasti yhtään mitään! Haluaisin synnyttää alateitse mutta koska
mitään ei tapahdu, niin pelkäsin joutuvani sektioon.
Sunnuntai 7.4
Kolmannen
ja vieläkin kivuliaamman yön jälkeen olin syvästi epätoivoinen. Itkin
masentuneena, enkä nähnyt enää missään mitään hyvää. Ruoka ei edelleenkään
maistunut, lisäksi todella kova alaselkäkipu oli alkanut vaivaamaan.
Lääkäri
oli päättänyt, että jatketaan samalla kaavalla; kahden tunnin välein käynnistyslääkettä,
joka ei selvästi tehonnut minuun.
Makasin
aamupäivän sängyssä itkien ja surkutellessani tilannetta. En halunnut puhua
kenellekään, olla vain omassa pessimistisessä kuplassani.
Rami
koetti taas saada minua ajattelemaan myönteisemmin ja tsemppaamaan. Oli kuitenkin
äärimmäisen vaikeaa. Jatkuva alaselkäkipu yhdistettynä kahdeksan minuutin
välein tuleviin supistuksiin teki oloni hyvin kipeäksi.
|
Epätoivoisena koetan lämpöpakkauksella helpottaa kipuja |
Iltapäivästä
kätilö tuli hakemaan minua lääkärin tutkittavaksi. Tulehdusarvoni olivat
nousseet aamuisissa verikokeissa, joten vauva olisi hyvä saada ulos tulevan
vuorokauden aikana.
Lääkäri
tutki kohdunsuun olevan 1,5cm auki mutta huomasi samalla kalvojen alaosan
olevan vielä täynnä lapsivettä. Kalvot eivät olleet puhjenneet täysin,
ainoastaan yläosasta olivat vedet menneet. Hän päätti, että kalvot puhkaistaan
ja synnytys käynnistetään oksitosiini-tipoilla. Uutinen tiputti sydämeltäni
todella ison järkäleen, pystyisin synnyttämään alateitse, mikä oli minulle
tärkeä asia.
Vihdoin synnytys
Synnytys
merkattiin käynnistymään klo 18. Kalvot puhkaistiin ja oksitosiinia alettiin
tiputtamaan suoneen. Lisäksi minulle tuli vahvempaa antibioottitippaa suoneen, nousseen tulehduksen vuoksi. Minulle laitettiin vauvan sykekäyriä mittaava
anturi sekä supistusmittari. Minussa ei koskaan ole ollut noin montaa piuhaa
kiinni, olo oli kuin jostain leffasta. Se siis mahdollisimman luonnollisesta
synnytyksestä, josta olin vielä aikaisemmin haaveillut.
|
Synnytyssalissa ja miljoonan piuhan kanssa |
Oksitosiini
alkoi puremaan nopeasti ja supistukset kiihtyivät kivuliaiksi. Olin jo
päättännyt, että kolmen kivuliaan päivän jälkeen en halunnut kärsiä enää yhtään
ja otan kivunlievitystä heti kuin mahdollista. Unelmien synnytyksessä olisin
synnyttänyt ilman kivunlievitystä.
Sain epiduraalipuudutuksen varhaisessa
vaiheessa ja kätilö pystyi lisäämään sitä pariin otteeseen reilun 12 tuntia
kestäneessä synnytyksessä. En olisi millään selvinnyt ilman puudutetta, jonka
ansiosta sain levättyä ja kerättyä voimia viimeiseen vaiheeseen:
ponnistamiseen.
”Virallinen”
synnytysosuus jäi mieleeni hyvänä kokemuksena, reilu 12 tuntia meni yllättävän
nopeasti. Epiduraalin ansiosta pystyin rentoutumaan, enkä kärsinyt koko yötä.
Avautuminen oli oksitosiinin ansiosta nopeutunut ja kohdunsuu aukesi noin 1cm
tunnissa.
Vauva
teki kovasti töitä ja puski itseään eteenpäin auttaen avautumisessa. Pari
viimeistä tuntia vauva olisi halunnut jo tulla mutta jouduin pidättelemään
ponnistushalua, kohdunsuu tarvitsi vielä yhden sentin ennen kuin lähden
ponnistamaan.
Vihdoin
kohdunsuun oli täysi 10cm auki ja pystyin aloittamaan ponnistamisen. Kätilö
opetti hengityksen, jolla ponnistetaan. Hengitys ei aivan heti tuntunut omalta;
keuhkot täynnä happea, hengityksen pidätys ja ponnistus. Se tuntui alkuun
hankalalta.
Ponnistusvaihe
kesti 69 minuuttia ja oli rankempaa ja vaikeampaa mitä olin ajatellut. Tiesin,
reilun tunnin jälkeen monesti kutsutaan lääkäri ja mietitään imukuppia, koetin
käyttää viimeisetkin voimavarat, että vauva saadaan ulos minun omilla voimilla
ilman apuvälineitä.
Vihdoin
pikku tyttö mätkähti alustalle, mutta sekunnin ajan säikähdimme Ramin kanssa,
sillä vauva ei itkenyt ja oli sininen. Onneksi se oli vain säikähdys ja vauva
virkosi mutta oli valittelevan oloinen. Vauvan huonovointisuus johtui ”likaisen”
lapsiveden nielemisestä. Onneksi kaikki kuitenkin oli hyvin ja hän pääsi heti
ihokontaktiin ja maistelemaan maitopisaroita.
Kätilö
huomasi ponnistusvaiheen lopussa lapsiveden muuttuneen vireäksi, eli vauva oli
stressaantunut ja kakkanut veteen; oli kiireesti saatava vauva ulos. Hän ei
asiasta maininnut mitään mutta ei antanut minun enää ponnistaa supistuksien
tahtiin, vaan tsemppasi jatkamaan. Itse en asiaa huomannut mutta Rami kertoi
huomanneensa kätilön kannustamisen muuttuneen ”tiukemmaksi”.
Kokonaisuudessaan
lapsivesien menosta tytön syntymään kesti 79 tuntia ja 23minuuttia. Käytännössä
olin nukkumatta koko tuon ajan, lauantaista lähtien syömättä, ruokahalujen
mentyä ja kärsien kipeistä supistuksista sekä loppua kohden hiipuvasta
epätoivosta. Voin kuitenkin nyt sanoa kaiken olleen sen arvoista. Minulle ei
jäänyt minkäänlaisia traumoja, enkä halua asioita jossitella. Tämä meni nyt
näin ja palkinnoksi sain äärimmäisen ihanan ja rakkaan pikku tytön, joka on
ainakin toistaiseksi päästänyt äidin ja isin helpolla.
|
Helpottuneena ja onnellisena (kalpeana urakasta) |
Rehellisesti
voin myöntää harmitelleeni omien voimien puutetta ponnistusvaiheessa. Olisin
halunnut selvitä hieman nopeammin tilanteesta ja ehkei vauva olisi ehtinyt
kakkaamaan veteen jos olisin ollut tehokkaampi ponnistaja. Tiedän rankan
viikonlopun sairaalassa vieneen energioita; en todellakaan ollut täysissä
voimissani synnytyssalissa.
Sairaalassa
koin olevani todella osaavan ja ammattimaisen henkilökunnan käsissä kaiken
aikaa. Hoitajat olivat ystävällisiä, eikä minulla ole kenestäkään mitään
negatiivista sanottavaa. Olen kaikille heille hyvin kiitollinen saamastani
hoidosta, hekin halusivat saada minut mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti
synnyttämään.
Haluan
loppuun vielä tarkentaa: kohdunsuun todella hitaaseen avautumiseen ei tiedetä
selvää syytä. Kohdunsuun avautumiseen ei vaikuta millään lailla treenattu
lihaksisto. En siis ole treenannut kohdunsuutani missään kohtaa tiukaksi,
”treenatut” lihakset eivät siis tässä hommassa olleet tiellä :D.
Vauva-arki
on lähtenyt ihanasti käyntiin, jännittämäni vauvan hoito on tullut luontevasti
ja olen löytänyt itsestäni ”äitigeenin”, vaikka paljon pelkäsin minulta sen
puuttuvan :D. Synnytys on siis enää kaukainen muisto ja huomiomme on tässä ihanassa, tuhisevassa
pienokaisessa. <3.
xxx
-Minna